Olen Kauniaisissa työkeikalla. Huomaan kauhukseni, että rengas vuotaa ja tyhjenee pikku hiljaa. Mennään jo melkein vanteilla. Ryhdyn välittömästi etsimään huoltoliikettä. Ystävällisten elävien reittioppaiden myötävaikutuksella sellainen löytyy ja pamahdan pian Espoon autohuollon pihaan.
Juuri minuutti ennen sulkemisaikaa luikahdan sisälle. Olisivathan he voineet siellä sanoa, että sorry, nyt ollaan juuri pistämässä kiinni, mutta onneksi oltiin huollossa, jossa sanotaan kyllä, joten asiaa lähdettiin setvimään ystävällisesti. Ja koska koin palvelun positiiviseksi päätin puhjenneen renkaan lisäksi siirtää muutkin korjausta odottaneet kohteet eli rikkoutuneen lasin ja naarmuuntuneen kyljen. Auto jää Kauniaisiin mutta minut ystävällisesti kuskataan juna-asemalle kapsäkkeineni.
Auto valmistuu mutta haku ei ollutkaan niin helppoa. Päivät töissä olivat pitkät ja reissuja muihin kaupunkeihin oli koko ajan. Ei ollut helppo löytää aikaa hakea autoa, varsinkin kun olisi pitänyt vielä maanitella joku muukin mukaan kakkoskuskiksi. Ehdotin kainosti palveluinnovaatiota siitä, että auto tuotaisiin kotiin. Voisiahan sitä käydä niin, että oltaisiin huollossa, jossa tiukasti sanottaisiin, että ei, ei kuulu palveluun. Mutta täällä lähdettiin oitis miettimään, että miten asia ratkeaisi ja mihin aikaan. Homma hoidettiin niin, että heiltä kaksi kaveria toi autoni, kaksi siksi, että auton tuonut kaveri pääsee myös takaisin.
Tämä oli kertakaikkisen positiivinen kokemus wow-palvelusta. Firma, joka sanoo kyllä ja ratkaisee asiat. Luulen, että haasteellisesta etäisyydestä huolimatta tulevaisuudessa mielelläni vien autoni Espoon autohuoltoon. Suosittelen sinullekin. Sitä paitsi työn laatu oli aivan priimaa.
Maarika Maury
Kirjoittaja on Kissconsulting Oy:n toimitusjohtaja sekä myynti- ja palveluvalmentaja, joka sai wow-palvelukokemuksen. Hän on kirjoittanut kollegoidensa kanssa kirjan Suomalainen myynti on syvältä, vai onko? (Kisspublishing 2016, Maury, Tuomila, Meretniemi), jossa jaetaan sekä wow- että no-no -palvelutarinoita elävästä elämästä. Myynti- ja palveluvalmennuksia voi tiedustella numerosta 09 – 622 700 90 ja wow-huoltopalveluita numeroista 09-455 5179 ja 0500-641080. Merkillisen reilu.