Jos minulla olisi dobermanni, ymmärtäisin, että se pitää kouluttaa huolellisesti ja systemaattisesti, jottei se ole vaaraksi. Puudelin kanssa on helppo luistaa systemaattisuudesta. Se kun kerran on seurakoiraksi kerran tarkoitettu.
Minulla on kaksi koiraa, äiti ja tytär. Vanhempi oli alusta lähtien kuuliainen ja rauhallinen, viisas sekä maltillinen. Ei koskaan haukkunut ja toimi kuten opetettiin. Luulimme jo, että koiran hoito on helppoa. Tytärkoira sen sijaan haukkui kimeästi jo maailmaan tulleessaan eikä ole siitä laantunut. Ollaan päästetty tilanne lipsahtamaan sille puolelle, että kadulla kulkiessaan Pikku-Puudeli luulee olevansa vahtikoira eikä haukuntaa saa vaiennettua. Sama juttu postiluukun räpsähtäessä Hesarin merkiksi. Olisiko digilehti oikea ratkaisu vai olisiko pitänyt tehdä jotain jo vähän aiemmin?
On niin helppo sanoa, että toinen koira on vain paljon vallattomampi adhd-tyyppinen verrattuna rauhalliseen äitiinsä. Vai onko sittenkin kyse johtamisesta?
Jos yhtenä päivänä kouluttaa mutta toisena ei ja jos yhtenä päivänä kieltää mutta toisena päivänä ei puutu sovittujen asioiden ylittämiseen, koira ei tiedä, mitä tekisi. Systemaattisuus puuttuu.
Miten sitten ihmisten kanssa tulisi toimia? Samalla tavalla, jos ensin asetetaan tavoitteet, mutta niitä ei kukaan koskaan seuraa tai niistä ei muistuteta, ei johdeta tavoitteilla. Jos isolla operaatiolla asetetaan pelisäännöt, puhutaan ja otetaan esille, mutta kuukauden kuluttua kukaan ei puutu asiaan, niin koko pelisäännöt menettävät merkityksensä. Joko ne unohdetaan tai todetaan muuten, että eivät toimi.
Ystäväni meni organisaatioon, jossa sanottiin tiukasti, että täällä on nollatoleranssi alkoholin kanssa. Yksi työkavereista selvästi jo hajun ja olemisen perusteella, oli nauttinut hapokasta työmaallakin. Kukaan ei silti sanonut mitään: muu porukka katseli toisiaan ja pelisääntö, että viikolla ei kaljalla käydä, rupesi lipsumaan muillakin. Se selvästi ongelmaisin kaveri rupesi olemaan vähän jo vaarallisen oloinen. Esimiehen luokse mentiin puhumaan asioista. Mutta mitään ei silti tapahtunut. Lopulta henkilökunta vaati yllätyspuhallutusta. Sen sijaan, että puhallutuspäiväksi oletettuna aamuna olisi ollut puhallus, esimies nätisti sanoi, että huomioikaa sitten, että ensi torstaina on puhallutus. No, ei se mikään yllätys olisi enää ollut, ja kyllä se kaveri parin päivän paussin piti jatkaen sitten taas tulevalla viikolla toimintaa. Ja sitä paitsi sitäkään puhallutusta ei koskaan tehty. Pelisäännöillä ei ollut kerta kaikkiaan mitään virkaa.
Tämä toimii kaikessa. Jos sovitaan, että asiakkaita kontaktoidaan kaksi päivässä, ja kuukauden kuluttua huomataan, että kontakteja oli pikemminkin kaksi kuukautta kohden, ei syytä voi laskea niskoittelevan työntekijän kontolle vaan johtajuuden systematiikan puutteeseen.
Pelko ja kiire ohjaavat toimintaa tässäkin. Jos on kovin kiireinen, ei ehdi eikä muista puuttua ja olla systemaattinen. Pelko voi aiheuttaa sen, että ei halua olla ikävä pomo ja motkottaa vaan annetaan porukan toimia kuin pellossa.
Väitöskirjassakin asia on todistettu. Kirsti Malkamäen väitöskirja ottaa esille että luottamuksen lunastuksessa toimi parhaiten se, että kun pelisäännöt ja strategiat on asetettu läpinäkyvästi, on tärkeä seurata niitä systemaattisesti. Systemaattisella toiminnalla lunastetaan luottamus ja saadaan tulosta. Muistetaan tämä siis johtamisessa, jotta puudelista ei tule dobermannia.
Maarika Maury on Kissconsultingin toimitusjohtaja, kahden valloittavan koiran omistaja ja selvästikään ei kovin systemaattinen koirankouluttaja mutta takapakista huolimatta systemaattisen, selkeän, innostavan johtajuuden puolestapuhuja.
