Eräs asiakkaani antoi loistavan metaforan muutoksesta keskustellessamme, että haluttu iso loikka tai muutos pitäisi tehdä kunnolla eikä vaan vähän tunnustellen ja pikkuisen kokeillen. Muutos on aika lailla samantapainen asia kuin... read more →
Talonrakennusurakka on vihdoinkin lähdössä liikkeelle. Ensimmäinen ja oletettavasti helpoin osuus olisi vanhan talon purku. Olin jo odotteluvaiheessa tehnyt laajaa kartoitusta purkufirmoista. Hintahaitari vaihteli, jotkut pyysivät melkein enemmän kuin uuden talon... read more →
Kun Hoppu on hanurista -kirjamme julkaistiin, niin tv:n iltauutisten haastattelussa minulta kysyttiin, että mikä minun mielestäni ajanhallinnassa on kaikkein tärkeintä. Spontaani vastaukseni oli luopumisen taito. Meillä on taipumus hamstrata kaikkea... read more →
Kun ihmisiä lähdetään osallistuttamaan tyhjältä pöydältä, löytyy näkemyksiä laidasta laitaan ja lopputuloksena on usein valtava määrä erilaisia asioita, joista jotkut ovat strategisia, jotkut ovat käytännöllisiä ja loput ovat pikkuruisia toiveita. Jotkut katsovat... read more →
Tasan vuosi sitten meillä oli aikamoinen muuttourakka, jossa yhdistyi niin kodin kuin yrityksenkin muutto. Muutimme Helsingistä Forssaan vanhaan jugendhuvilaan, Villaforssiin, josta tuli uusi kotini – ja työpaikkani, sekä jännittävä seikkailuni.... read more →
Mitä hyötyä ideakulttuurista on? Miksi ylipäätään kannattaisi lähteä lisäämään ideoivaa ja luovaa kulttuuria? Saavutetaanko sillä mitään ja vieläpä, meneekö homma kaaokseksi jos porukalta ruvetaan kyselemään asioita. Kun ideoiva tapa ja... read more →
Yleisön pyynnöstä julkaisen kirjoituksen joulumököttämisen jalosta taidosta pienillä viilauksilla. Minulle joulu on ihana asia. Joulu on perhe, suku, rakkaus, pienet joulupaketit, joulupukki, jouluruokaa, joulutuoksut, joulukirkko ja joululaulut. Minun lapsuuden joulut olivat... read more →
Taidemaalari tai keraamikko voivat olla yksilötyöntekijöitä, mutta lasinpuhaltaja on tiimityöntekijä. Kun lasitaiteilija työstää teostaan, useimmissa tapauksissa tekemiseen tarvitaan vähintäänkin neljää kättä. Toinen lasitaiteilija auttaa toista, vaikka molemmat tekevätkin työtä omalla... read more →
Eletään sellaista aikaa vuodesta, kun ei ole yhtään hyvä hetki aloittaa enää yhtään mitään, sillä kesälomathan ovat aivan nurkan takana, eikä tätä voi mitenkään saada valmiiksi ennen niitä ja kiire... read more →
Työpaikalla päätettiin lisätä viestintää. Oli intraa, Teamsia, Messengeriä, sähköpostia ja jos jonkinmoista Slackia ja intraa, idea-appeja, projektiseurantataulukoita, seinätauluja ja kaikenlaisia muita järjestelmiä. Lopulta erilaisia järjestelmiä ja viestintätapoja ja -paikkoja oli... read more →
Strategiaan liittyvä tutkimus on tuonut esille strategisia mutkia. Tässä kolme keskeistä onnistumisen estettä. Sekava. Strategiat ovat edelleen liian usein sekavia, päällekkäisiä, poikittaisia ja sivuttaisia. On strategia ja valtuusto-ohjelma, on elinvoima... read more →
Marja pienen vauvan äiti tekee Jumbon Prisman nettikaupasta tilauksen, jotta hänen ei tarvitsisi lähteä vauvan kanssa kaupoille. Lotta, kaupan keräilijä, huomaa työn lomassa tilauksesta, että tässä perheessä on vauva ja... read more →
Onnea kaikille uusille aluevaltuutetuille! Käsissänne on nyt kuohkeaksi kohonneen sotepannarin kuva, jota innokkaina koko Suomen kansan kanssa haluaisitte jo päästä haarukoimaan. Kuten pannarin tekemisessä, niin myös valtuutettuina, tiedätte kyllä jo,... read more →
Hyvinvointialueita pysytetään kiivaalla tahdilla. Soteuudistus toteutuu konkreettisesti vuoden 2023 alusta, kun uudet hyvinvointialueet aloittavat toimintansa. Muutos on iso ja koskee noin yli 170.000 työtekijää sekä kaikkia suomalaisia. Omistajuuden muutokseen liittyy... read more →
Koipi on äitynyt niin pahaksi, ettei oikein pysty enää kävelemään. On nöyrryttävä vihdoin siihen lonkkaleikkaukseen. Laitan viestin terveysasemalle. Yritän antaa järkevän ohjeistuksen, että nyt sen verran paha homma, että suoraan... read more →
Oivaltavaa työelämäteatteria Pikkuhiljaa rajoitukset rupeavat helpottamaan ja kulttuuripalvelut ja tapahtumat ja kokoontumiset avautuvat uudelleen nautittaviksi. Mietitäänpä jo syksyä. Nyt olisi hyvä aika miettiä kevennystä etätyö- ja hybridityön arjen sankareille ja... read more →
Teimme rivitaloomme remontin, jossa kellarihuoneeseen rakennettiin ikkuna sekä isonnettiin ovea. Isonsimme ikkunaa ja ovea, jotta kellari saatiin parempaan käyttöön. Pyysin tarjouksen ikkunafirmasta. Hommalle tuli kiinteä summa ja kaikki tuntui helpolta.... read more →
Olin nuorena töissä vanhainkodin sairasosastolla Ruotsissa. Osastolla oli tukholmalainen Gulli-niminen vanha rouva, joka oli hoitohenkilökunnan mielestä haasteellinen asukas. Hän oli sokea ja soitti usein kelloa tai huusi apua erilaisiin asioihin.... read more →
Soitan kaupungin hammaslääkärin ajanvaraukseen akuuttiasiassa. Joudun jonoon ja valitsen takaisinsoiton, kun en voinut kiireen takia jäädä jonottamaan. Takaisinsoittoa ei kuulu. Kun lopulta ajanvarauksesta yritettiin soittaa takaisin, en ehtinyt ajoissa vastaamaan.... read more →
”Olin näppäillyt lentolippuni paluulentoon vahingossa väärän päivän ja mennessäni lentoasemalle tajusin, että lento oli lähtenyt jo kaksi päivää aikaisemmin. Nyt pitäisi varmaankin kaivaa kuvetta vielä tuplahinnan verran. Virkailija pyysi odottamaan... read more →
Sain viestin, jossa minulta kysyttiin strategia-asiantuntijana, että mikä olisi sopiva rakenne tai arkkitehtuuri strategiaan. Vastasin, että ei mikään. Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa sopivaa arkkitehtuuria. Ei myöskään määrää, miten... read more →
”Et oo vieläkään vaihtanut lamppua kattoon…” puoliso sanoo toiselle puoliskalleen. Mikä on luontainen reaktiomme palautteeseen tai pikemminkin reklamaatioon? Miten reagoimme puolisolta tulevaan ojennukseen tai missä kohtaa sisällämme särähtää, jos kollega... read more →
Nuori nainen varaa ajan lääkärille käsikivun takia. Kipukynnys on kova, koska kipua on ollut jo vuosia. Hän on kyllä aika ajoin ravannut lääkärissä. Isoja luita ja niveliä särkee. Lääkäri toisensa... read more →
Työpaikalla tehtävä työ on siirtynyt tehtäväksi etänä tai sitä on joustavasti yhdistelty erilaisiin lähi- ja etätyö -rotaatioihin. Kun ns. normaaliin joskus palataan, työn tekeminen on pysyväsi muuttunut mobiiliksi ja monipaikkaiseksi. Rahaa... read more →
Kuolleiden kalojen akvaario? Mistä siis on kyse? Tämä loistava kalametafora tupsahti esiin valmennuksessa. Kyse on ideakulttuurista, innovatiivisuudesta, luovuudesta, ratkaisuhakuisuudesta ja sen hyödyntämiseestä niin jokaisen meidän omassa elämässä mutta erityisesti siin,... read more →
Juhlavuosi. Kissconsulting täytti 30 vuotta Vuosi 2020 on nyt ohitettu. Tämä oli merkittävä merkkipaalu Kissconsulting elämässä. Täytimme kolmekymmentä vuotta. Alkuperäisenä tarkoituksenamme oli juhlistaa merkkipäiväämme isomman luokan häppeninkinä, mutta koronaohjeistusten ja... read more →
Sotesoppaa on hämmennetty pitkään ja kalliisti. Keskeinen haluttu muutos, suunnitelmat, koulutusohjelmat ja satojen miljoonien valmistelukustannukset ovat vilisseet silmissä vuosia. Kukaan ei oikein tiedä, toteutuuko muutos vai ei, samassa tilanteessa on... read more →
Näivetetty isotäti Isotäti joutui huonokuntoisena sairaalaan. Kotiin lähtiessään hänelle oli annettu rollaattori. Tämä oli tädin mielestä melkoisen pelottavaa. Opettelimme tädin kanssa rollaattorin käyttöä yhdessä ja liikkuminen rupesi sujumaan. Yksin hän ei... read more →
Taas on menossa tämä sotekeskustelu. Tuleeko maakuntarakenne vai ei? Mutta onko sittenkään kyse rakenteista tai mitoituksista, tai siitä, kuka maksaa palkan? Jos saadaan yksi kiukkuinen hoitaja lisää tupakkahuoneeseen, ei se... read more →
Henkilö, olkoon hän tarinassa vaikkapa Martti, joutuu lomautetuksi yhtäkkiä puun takaa tulleen korona kriisin aikana. Lomautus alkaa 1.4, onhan ala sellainen, että työt toden teolla tyssäsivät. Tämä on ensimmäinen kerta,... read more →
Keskustelu kauhistellusta Kulmunin esiintymiskoulutuksesta on jäänyt vähän kalvamaan. Palaan nyt siihen vielä kerran. Olihan se tyyris, ei siinä mitään. Mutta keskustelu on myös meni siihen, että kyllä ministerin pitäisi jo... read more →
Pomo ehdottaa työntekijälle yrityksen kannalta tärkeää toimenpidettä, työntekijä ehdottaa toisenlaista tapaa. Asiasta keskustellaan ja katsotaan asiaa monelta eri näkökulmalta. Aika on kuitenkin kortilla. Keskusteluiden jälkeen esimies päättää kumpi käytäntö otetaan... read more →
Markku joutui uutena asiana etätöihin nyt koronan kourissa. Ei siinä mitään, myyntityötä pystyy helposti tekemään etänäkin ja fyysiset palaverit vaihdettiin etäpalavereiksi. Markku laittoi puvuntakin päälle ja pyrki olemaan mahdollisimman edustavana... read more →
Merkityksellisen elämän kymmenen käskyä by Kent M Keit Luin menneellä viikolla kirjahyllystäni löytynyttä kirjallisuutta ja Kent M. Keithin kirjassa oli koostettu oivaltavat kymmenen ohjastusta. Näitä on hyvä noudattaa silloin, kun... read more →
Sun on nyt johtajana toimittava! Tällaisina hetkinä vaikeat strategiat eivät toimi. Ihmisille on annettava selkeä suunta siitä, miten toimia nyt sekä miten kriisin taltuttua reagoidaan. NYT pitää pystyä nopeasti miettimään,... read more →
Tytär jupisee tekstarilla käsiin lahoavasta kesämökistä, ja ihmettelee enkö jo useampi vuosi sitten ole luvannut, että uusi rakennetaan. Aika on siis taas pohtia suomalaisen myynnin tilannetta. Oliko se syvältä vai... read more →
Täällä Espanjassa koronakaranteeniin on ollut helpompi tottua ja asennoitua kuin Suomessa, kun ohjeistukset ovat olleet tarpeeksi yksinkertaisia: Älä poistu kotoa tai saat sakot. Ainoat hyväksyttävät syyt ovat ruokakauppa, apteekki tai... read more →
Uudenvuoden aikoihin pidin itseni kanssa seminaarin ja päivitin tavoitteeni. Yleensä olin aika tiukka, ettei tavoitteita saisi olla suurta määrää, ja tästä motkotan asiakkailleni. Ahneena likkana jätin tästäkin huolimatta, tavoitekartalleni yhdeksän... read more →
Käyn vain töissä – en ajattele Juttelin somessa yksityisviestillä erään kunnan työntekijän kanssa. Hänen kommenttinsa jäi soimaan korvissani: ”käyn vain töissä, en ajattele. ”Kommentti oli vastaus kysymykseeni, mitä kuuluu pelolla... read more →
Erottele puurot ja vellit toisistaan Kuinka usein heräät aamuyöstä ja muistat yhtäkkiä jotain, mikä pitäisi tehdä. Kuinka usein joku moittii kokouksessa, että miksi et ole tehnyt jotain tiettyä asiaa ja... read more →
Työuupumusten määrä lisääntyy ja sitä kautta myös mielenterveyteen liittyvät teemat ovat viime aikoina nousseet esille. Sairaslomalla olevien, mutta myös työkyvyttömyyseläkkeelle lähtevien määrä on suuri. Keskusteluissa on noussut esiin kysymys, että... read more →
Kerran olen ollut paikkakunnalla, missä kylän valtuusto valmennuksessa hehkutti, kuinka kaunista ja upeaa kunnassa on ja miten paljon paikkakunnalla on erilaista tekemistä ja tapahtumaa. Menin sitten kollegan kanssa läheiselle bensa-asemalle... read more →
Matkustan Australiaan. Vuokraan auton. Autonvuokrausfirman virkailija muistuttaa, että Australiassa ajetaan eri puolella tietä kuin koto-Suomessa. No, ei tämän pitäisi niin vaikeata olla. Pysyttelee vaan vasemmalla puolella tietä ja muistaa, että... read more →
Olemme vuosia myöntäneet palkinnon parhaasta johtajuudesta. Tämän kunniamaininnan on joskus saanut toimitusjohtaja, joskus lähiesimies ja joskus myös muutoksia eteenpäin vahvasti vievä HR-henkilö. Vuoden 2019 paras johtajuus -palkinnon sai Linda Byman.... read more →
Vuoden vaihtuminen on päätösten ja lupausten aikaa. Onko uudenvuoden lupauksilla sittenkään virkaa? Jumppasalien täytyvät tammikuussa mutta pikkuhiljaa hiljentyvät, paino lähtee laskuun ja lopuksi ponnahtaa entistäkin korkeammalle. Sovimme itsemme kanssa menestyvämme paremmin... read more →
Sain matkallani Australiassa ilon viettää kolme viikkoa ystäväni Päivin kanssa. Puolet matkasta olimme kenguruiden mailla maaseudulla Taradalessa ja puolet savuisessa mutta hurmaavassa Sydneyssä. Matkan aikana puhuimme paljon ajattelun merkityksestä ja... read more →
Kiireisen syömisen, pikalounaiden tai niiden väliin jäämisen keskellä hauan, että jouluateria olisi pitkä ja harras, sellainen italialaistyyppinen. Pöydässä syödään pitkään ihania alkupaloja, pidetään taukoa ja jutellaan. Kun ruoka on tasaantunut,... read more →
Usein joulu sanaan mielletään rauha ja kiireettömyys. Tosiasiassa jouluun ja joulunaluseen usein liittyy ihan hitonmoinen kiire. Yhtä aikaa yritetään saada kaikki asiat työrintamalla valmiiksi ennen joulunpyhiä ja samalla hätäillään sitä,... read more →
Jos ihmisiltä kysytään tunnetko yrityksesi tai organisaatiosi strategian, oli sitten kyse johtajasta, esimiehestä tai työntekijästä, yllättävän moni vastaa, että "kyllä vain, tiedänhän minä". Kysyessä toimitaanko arvojen ja strategioiden mukaan, usein... read more →
Olen matkalla. Tulee kuulutus, että ruoka tulee kohta, mutta vain niille, jotka ovat sen etukäteen tilanneet. Pahus. Tähän ikään olen matkustellut paljon ja tajuan, että nyt minulta taitaa kyllä jäädä... read more →
Kun tekee mieli avokadoa, ennen sen syöntiä joudun usein ostamaan avokadopussin niin, että avokadot ovat vielä raakoja. Rauhallisesti pitää sitten malttaa niiden kypsymistä. Tässä taannoisena päivänä kävi niin, että kypsymistä... read more →
Innokas ja ystävällisen kuuloinen liittymäfirman edustaja soittaa minulle. Kertoo, että haluavat palvella hyvin olemassa olevia asiakkaita. Ehdottaa, että hän voisi edullistaa liittymiä fiksumpiin paketteihin. "Juu juu" sanon, miksi en haluaisi.... read more →
Somessa kuntajohtajapäivillä puhutaan nyt viestinnästä ja mediasta #kuntajohtajapäivät2019). Eikä turhaan. Tärkeää, kun mikä. Ei vielä ihan valtavirtaa kuntapuolella, mutta esimerkit, näyttävät että onhan sillä huikeaa merkitystä. Pohdintoja ja yhteenvetoa: Koska... read more →
Olin bensa-asemalla. Tankki aivan tyhjillään ja tankata olisi pitänyt. Mukana oli vain tukku seteleitä mutta ei pankkikorttia. Kyseisellä tankkiasemalla ei setelillä voinutkaan maksaa. Kysyin toiselta tankkaamassa olevalta ihmiseltä, että voisiko... read more →
Otin asiakseni lukea uuden hallitusohjelman, jonka pitäisi olla se tärkeä strategia ja suunnanantaja Suomelle ja monille toimijoille. Uuvahdin ennen kuin ehdin edes kunnolla aloittaa siitäkin huolimatta, että olen kiimaisen kiinnostunut... read more →
Sotemuutosta on puitu ja pähkitty jo pitkään. Ainakin paperilla. Muutos on iso ja vaativa. Muutos, suunnitelmat, koulutusohjelma, ja kustannukset miljoonatasoilla vilisevät silmissä. Rakenteelliset muutokset ovat valtavia, joilla toteutuksessa on valtavia... read more →
Kaikki haluavat olla onnellisia. Suomessa, joka onkin hiljattain tituleerattu jo toiseen kertaan maailman onnellisimmaksi maaksi, ainakin olosuhteiden valossa. Olemme maailman onnellisimpia, vai olemmeko? Mitä sitten on onnellisuus ja miten sen... read more →
Kiireen syyjuuret ovat monenlaiset, siksi siis kiireen kitkentääkin pitää katsoa monelta eri näkökulmalta. Jotta jotain voi kitkeä täytyy ymmärtää, mistä on kyse. Ensin on ymmärrettävä, miksi hoppu on vallannut tekemisemme.... read more →
Olin käynyt useampi kuukausi takaperin hammaslääkärissä. Tarkoitus oli mennä jatkamaan hoitoa parin viikon kuluttua siitä. Töissä piti kiireettä ja ajanvaraus venyi. Noteerasin kyllä hienot digitaaliset myyntiyritykset, joissa muistutus tuli sekä... read more →
Ystävänpäivä tai amerikkalaisittain Valentines day on ystävyyden ja rakkauden päivä. Suomen kieli on ollut perinteisesti kankea rakkaussanan suhteen. Rakkauden tunnustus on karahtanut kurkkuun. Palanen keskustelusta keski-ikäisten miesten ryhmän kanssa: ”Koska viimeksi... read more →
Olin menossa avaamaan elokuvaseminaarin Jyväkylässä. Yhtäkkiä viereeni ilmestyy mies. Alkaa kysellä muistanko hänet. Katson hahmoa ja tunnen kylmän hyhmän pysäyttävän liikkeen. Lapsuuden pihamaan johtava hakkaajani. Tottakai muistan, jokainen hetki on... read more →
”Isotäti joutui huonokuntoisena sairaalaan. Kotiin lähtiessään hänelle oli annettu rollaattori. Tämä oli tädin mielestä hieman pelottava. Opettelimme tädin kanssa rollaattorin käyttöä yhdessä ja liikkuminen rupesi sujumaan. Yksin hän ei vielä... read more →
Kannattako siis edes päättää? Vuoden vaihtuminen on perinteisesti päätösten aikaa. Monet kuitenkin miettivät, onko uudenvuoden lupauksilla ja päätöksillä mitään virkaa, koska useimmissa tapauksissa päätökset ovat unohtuneet jo ennen helmikuun alkua. Hienot päätökset... read more →
Sain Twitterissä jouluhaasteen. Millainen on minun mielestäni #JoulunHyväTeko. Lähdin miettimään asiaa. Hmm, olisiko se vaikka maailma parantaminen vähemmällä lahjapaperimäärällä tai liittyisikö vähempään ostamiseen tai kiireen kitkemiseen tai pyyteettömään jouluhyväntekeväisyyteen. Lähdin... read more →
Perimmäisessä merkityksessään strategialla tarkoitetaan keinoja menestyä markkinoilla, siinä ympäristössä, jossa toimii ja elää. Näin joulun alla ajankohtaisella kuusellakin on oma strategiansa. Kuusen strategia on peitota muut ympärillä olevat kilpailijat yhdessä... read more →
Monien kuntien arvot ja strategiat ovat etäisiä ja mitäänsanomattomia. Ne eivät kosketa, eikä niitä muisteta. Tämä johtaa siihen, että vaikka strategiat on tehty ja ne ovat asianmukaisia, on niiden mukaan... read more →
Huono kokous on helppo keittää kasaan: siihen tarvitaan vain liian monta kokkia, väärät raaka-aineet ja ripaus surkeita vuorovaikutustaitoja. Huonon kokouksen tunnistaa siitä, että siitä puuttuu fokus. Paljon on asiaa, mutta... read more →
Rohkeus on yksi neljästä kardinaalihyveestä. Muut kolme hyvettä ovat viisaus, oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus. Aristoteleen mukaan kardinaalihyveet ovat äärimmäisiä hyveitä, joiden varassa riippuu koko inhimillisyys. Wikipedian mukaan johtamisen tehtävänä on saada... read more →
Epäonnistuminen on monelle myrkkyä, jota vältellään kaikin konstein. Tämä myrkky estää myös monen onnistumisen. ”En soita asiakkaalle ennen kuin tuotteeni ja myyntipuheeni on täydellinen”. ”En sano ideaa, ettei minulle naureta.”... read more →
Kun olin nuori ja vietin poissaolopäivää koulusta, äitini tapasi sanoa että, kun olin jo riittävän vetreä lähteäkseni ulos ystäviä tapaamaan on riittävän vetreä kouluunkin. Homman nimi on se, että kun... read more →
Viikonloppuisella sieniretkelläni tein havainnon: Kantarellien sijaan tutuilla paikoilla kasvoikin nyt komeita kärpässieniä. Ettei ne nyt vaan olisi kaapanneet niiltä elintilaa, huomasin ajattelevani. Kotiin päästyäni selailin nettilehtiä. Pelolla johtaminenkin oli taas... read more →
Työpaikoilla hyvät ideat ja uudet kehitysehdotukset tuppaavat jäämään puolitiehen - jos pääsevät edes sinne asti. Aloitelaatikot kasvavat helposti koiranputkea ja koko porukassa piilevä kehittämisen potentiaali jää hyödyntämättä. Ihmiset ovat hiljaa, vaikka tietävät, miten työtehtäviä... read more →
Koulut ja työt ovat alkaneet ja oppimisesta pitäisi taas innostua. Ekaluokkalaiset aloittavat koulunkäynnin tunnetusti innolla mutta ajan myötä se jossain määrin lopahtaa. Oppimisen ilo on niin helppo tyrmätä kotona, töissä,... read more →
Eräs johtaja puhui minulle menneellä viikolla siitä, ettei halua johtaa tavalla, jolla kerätään sulkia hattuun. Sillä hän tarkoitti tapaa tehdä esimiestyötä itseään ja omaa edistymistä varten. Tämä inspiroi. Hänen oivalluksensa kannattaa... read more →
Jos menen tapaamaan lääkäriä ja hän tuikkaa käteeni reseptin juurikaan minua haastattelematta tai testejä tekemättä, en pidä häntä kummoisena lääkärinä. Tiedän, että jotkut ihmiset vain napsivat lääkepurkeista sen, mitä määrätään,... read more →
Päätän ostaa uuden astianpesukoneen. Menen kodinkoneliikkeeseen. Joudun odottamaan lähes tunnin, että saan haluamani, koska myyntipisteessä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi montaa myyjää. Ostotapahtuman jälkeen tuote luvataan tuoda viikon kuluttua maanantaina, kello... read more →
Miten meitä ohjeistaa kiireen karkoituksessa ja tehostamisen saloissa Bruce Oreck, Esko Aho, Johanna Luukkonen, Tuomas Enbuske, Minna Huotilainen, Mikko Kivinen, Hannu Kahakorpi, Maarika Maury ja Juha Valkamo. SuomiAreenalla siis keskusteltiin... read more →
Tänä vuonna kitkettiin Hoppu on hanurista -teemalla kiirettä työelämästä ja arjesta SuomiAreenalla Porissa. Sama aihe oli esillä myös Huomenta Suomen lähetyksessä perjantaina. Katso video klikkaamalla TÄTÄ LINKKIÄ. SuomiAreenalla Minna Huotilainen... read more →
Kukapa ei haluaisi, että rutiiniasiat soljuvat helposti ja vaivattomasti. Harva saa nautintoa siitä, että laskua maksaessa, junalippua ostaessa tai verokorttia tilatessa joutuu käyttämään aikaa etsimiseen ja kymmeniin klikkauksiin eri verkkopalveluissa.... read more →
Moni on nyt sillä siunatulla kesälomalla, jolloin on henkinen lupa levätä ja tehdä kivoja asioita. Mutta miten arjessa? Kunnon luterilainen koulutus on saanut monet meistä sisimmissään ajattelemaan, että lepo ja... read more →
Halusin olla taitelija. Minulla oli kuitenkin niin suuri vimma saada aikaan hieno taulu, ettei siitä maalaamisesta mitään tullut. Enemmän tein välineurheilua eli ostelin värejä ja ehkä kerran vuodessa sitten sain... read more →
Pelolla johtaminen on taasen tapetilla. Pelko voi aiheuttaa paljon monenlaista pahaa, myös sitä ettei kukaan uskalla sanoa, että nyt mennään metsään. No ei sekään aina auta vaikka joku uskaltaisi. Tässä alati... read more →
Myyntiloikkaa havitellaan, mutta missä konstit sen toteuttamiselle. Yksi loikan esteistä on suomalaisten uskallus lisämyyntiin. Suu ei vain yksinkertaisesti aukea siinä kohtaa, kun asiakkaalta pitäisi kysyä, maistuisiko pulla kahvin kanssa tai... read more →
Kuka on opettanut meille, että unelmointi ja suuret haaveet ovat turhia? Miksi meidän haaveidemme ja tavoitteidemme tulee olla realistisia? Ja kuka sen päättää, mikä kullekin on realismia? Voiko haave tai... read more →
Strategian pitäisi olla yrityksen punainen lanka. Sen pitäisi innostaa, luotsata ja paimentaa kohti oikeita tavoitteita ja tuloksia, hitsata porukka yhteen ja kertoa, miksi olemme tärkeitä. On kuitenkin tavallisempaa, että strategia... read more →
Sääntöjä vai maalaisjärkeä ”Oli ollut juuri valmistumaisillaan oleva kampaaja työharjoittelussa kampaamoliikkeessä. Pomo neuvoi , että laita asiakkaalle tyveen väri. Olihan asiakkaalla tyvikasvu päässyt lipsahtamaan jo siinä kolmen sentin pitkäksi, jolloin... read more →
Jos minulla olisi dobermanni, ymmärtäisin, että se pitää kouluttaa huolellisesti ja systemaattisesti, jottei se ole vaaraksi. Puudelin kanssa on helppo luistaa systemaattisuudesta. Se kun kerran on seurakoiraksi kerran tarkoitettu. Minulla... read more →
Olen Kauniaisissa työkeikalla. Huomaan kauhukseni, että rengas vuotaa ja tyhjenee pikku hiljaa. Mennään jo melkein vanteilla. Ryhdyn välittömästi etsimään huoltoliikettä. Ystävällisten elävien reittioppaiden myötävaikutuksella sellainen löytyy ja pamahdan pian Espoon... read more →
Usein ihmiset, jotka tekevät huonosti töitä, uskovat olevansa täydellisiä. Ne taas, jotka ovat hyviä ja menestyviä, ovat nöyriä, haluavat kehittyä ja siten aina tulevatkin paremmiksi. Menestyvät kaipaavat kehitystä, janoavat tietoa... read more →
Strategia on usein kuin ontuva puujalkavitsi. Tähän tapaan kerronta yleensä etenee: Johto hioo strategiaa ja se lyödään lukkoon. Hallitus nuijii sille hyväksynnän. Eikä aikaakaan, kun jo huomataan, että mikään ei... read more →
Pelolla johtaminen puhututtaa. Koska aihe on kovin ajankohtainen ja kiinnostava, se ruokkii myös myyviä otsikoita. Ketäpä ei kiinnostaisi, miten kovaa pitää huutaa, että pallit kutistuvat tai mitä kulissien takana tapahtuu.... read more →
Nykyihmisellä on kaksi kiintopistettä: tulevaisuus ja nykyhetki. Molemmat kiskovat eri suuntiin. Toisaalta eletään sitku-elämää ja toisaalta onnenkeksifilosofit kannustavat nauttimaan hetkestä. Ensimmäinen tuntuu olevan helpommin toteutettavissa, koska vaikuttaa siltä, että painamme... read more →
Lähdin pureksimaan omaa minääni johtajana ja yrittäjänä. Otin eteeni tyhjän paperin ja kirjoitin siihen ensimmäisen sanan, joka minulle tuli mieleen kulkemastani ”tiestä” ja se sana oli ROHKEUS. Laskin kynän kädestäni... read more →
”Käyn erilaisissa kylpylöissä muutaman kerran vuodessa. Kukaan, koskaan ei ole kaikkien kylpyläreissujen tilauksen yhteydessä, kysynyt, että haluaisinko varata ajan vaikkapa hierontaan tai jotain hemmotteluhoitoa. Ei puhelimessa eikä sähköisissä kanavissa. Kukaan,... read more →
Juuri julkaistu Hoppu on hanurista -kirja oli näyttävästi esillä ilmestymispäivänään sekä MTV:ssä että Ylen Aamu-TV:ssä. (Klikkaa kuvaa niin pääset katsomaan Ylen haastattelun) Kirja aiheutti somessa ja työpaikoilla välittömästi vilkasta keskustelua... read more →
Silmiini osui aamupalapöydässä parin vuoden takainen tutkimustulos, jonka mukaan ihmisen keskittymiskyky alittaa jo kultakalan vastaavan. Voi nykyihmispoloa! Olin vetää aamuiset chai lattet nenääni silkasta säälistä. Samalla hiipi paha aavistus otsalohkooni:... read more →
Kiire riepottelee meitä ja se on saatava kuriin. Näin totesivat Kissconsultingin Maarika Maury ja Jaana Tuomila tiistaina 6.3. MTV:n uutisten haastattelussa. He kertoivat, miten kiireen voi selättää sekä työssä että vapaa-ajalla. (Klikkaa... read more →
Muodostelmaluistelun SM kisoissa on yksityiskohdat kohdillaan. Pisteitä saa tai menettää luistelun lisäksi asuista, musiikista ja koreografiasta ja pikkurillien asennosta. Tytöillä on jokaista ripseä ja pikkusormen päätä myöten kaikki kohdallaan. Yhtenäisyydellä... read more →
Illan ja yön aikana tulleet 30 sähköpostia imeyttivät kroppaan aamupuuron mukana kuidun lisäksi stressin. Aamun ensimmäisen tunnin aikana alitajunnan oli jo ehtinyt valtaamaan ajatus; ”miten selviän tästä päivästä”. Rapia tunnin... read more →
Niin helposti tulee aloitettua uusia asioita. Innostutaan ja aloitetaan taas uutta. Lähdetään vimmalla liikkeelle ja projekti saadaan ainakin puoleen väliin asti. Jostain kumman syystä projektin eteneminen tyssää ja loppusilaus jää... read more →
JOHTAJASTA ERÄOPPAAKSI – erään ERÄNIILON TARINA Juha Valkamo Mitä irtoaa kiireiselle luonnon rauhasta ja puulusikoiden nykertämisestä? Tein pitkän, yli 25 vuoden uran erilaisissa johtotehtävissä elintarvike- ja ravintolabisneksissä. Tuo elämäni parhain... read more →
Kierrellessäni yrityksissä ja kunnissa olen pannut merkille, että toiminnan kehittämisen suurimpina esteinä ovat ajan puute tai vääränlainen rahan käyttö. Aikaa kuluu liiaksi rutiinityöhön sekä rahaa puolestaan sellaisiin asioihin, joita yrityksessä... read more →
Työelämässä kiireestä on tullut kroonista. Tietoyhteiskunnan syövereissä ihmistä pommitetaan informaatiolla ja vaatimuksilla, mikä tukkii viestintäkanavat, työpäivän ja arjen. Keskittymiskyky on surkastunut saman pituiseksi kuin kultakalalla. Viestiä tuppaa, puhelin soi, kalenteri... read more →
Minulla on tontti, johon haluan rakentaa talon tai kesähuvilan. Niinpä ryhdyin pyytämään tarjouksia. Ehdokas yksi: Pyydänkin tarjousta miellyttävän tuntuiselta huvilatoimittajalta. Sähköpostiini hupsahtaa mitä pikimmin vakiotalotarjous, mutta mitään muuta ei kuulu.... read more →
Kaikki tuntevat Toyotan hybridiautot, mutta mitä hybridi oikein tarkoittaa? Hybridi–käsite juontaa juurensa biologiasta. Hybridi on nimittäin alkujaan kahden eri kasvi- tai eläinlajin risteytys. Esimerkiksi muuli on hybridi, sillä se on... read more →
Kahta sanaa yrittävät varmaan kaikki vanhemmat opettaa lapsilleen: kiitos ja anteeksi. Kaksi pientä sanaa, joiden oppiminen tuntuu olevan kovin vaikeaa ja aikaa vievää. Mutta helposti ne unohtuvat aikuiseltakin. Kiitos Kiitos... read more →
Pelolla johtamiseen on löytynyt uusi variaatio. Toimintatapana se on ikivanha, mutta termiä pitäisin tuoreena - vaikka olin sitä itse hoksaamassa. Matkustin nimittäin tovi takaperin Jyväskylästä Helsinkiin ohjaaja Hannu Kahakorven kanssa... read more →
Uusi vuosi on taitoskohta, jossa tehdään päätöksiä, joilla vanha jää taakse ja joilla aletaan toimia toisella, omasta mielestä paremmalla tavalla. Mikä olisikaan parempi tavoite tulevalle vuodelle kuin satsata loikanomaisen myynnin... read more →
Jos ihminen ei ole motivoitunut, ei hommasta tule mitään. Niin yksinkertaista se on. Asioita tehdään pienellä, himmeällä liekillä tai ei ollenkaan. Jos työpaikoilla johdetaan pelolla tai työkaverien kesken on huono... read more →
Minulle käy usein niin, että tehdessäni ruokakaupassa ostoksia, unohdan pyytää muovipussia. Myönnän, ei minulla juuri koskaan ole ekokassia mukana vaikka kyllä pitäisi. Mutta ei myöskään kukaan kysy, että haluanko pussin.... read more →
On niin hiton pimeää ja kylmää. Vettä ja räntää sataa vuorotellen vaakasuoraan. Ahdistaa ja ärsyttää. Joka paikkaan on kiire. Pitää juosta kaupoissa, ostaa lahjoja ja rakentaa joulua, tehdä rästihommia ja... read more →
Tulevaisuuden uusi todennäköinen ammatti on toimia 100:n robotin esimiehenä, mutta pysyykö johtaminen perässä? Juuri valmistuneessa väitöskirjassa digitaalisesta murroksesta Riitta Bekkhus (FM) tarkastelee liiketoiminnan digitaalista murrosta sekä sitä, kuinka tämä ilmiö... read more →
Haluan rakentaa talon. Valkoisen kivitalon. Tarkkaa hommaa. Onhan tämä asia, jota olen haaveillut jo pitkään. Haluan valita tarkkaan arkkitehdin. Korostin talotoimittajalle selkein sanakääntein, että minulle juuri se suunnittelija on kriittinen... read more →
Yrittäjä päättää pitkän uran jälkeen kasvaa. Uskaltaa. TE-toimistosta tarjotaan aktiivisella myyntityöllä pitkäaikaistyötöntä avuksi. Kerrotaan, että saat tukea ja houkutellaan yrittäjää kasvamaan. Yrittäjä päättää uskaltaa. Hakemukset sisään. Lupa saadaan. Ja työ... read more →
Karrikoitu mielikuva kirjanpitäjästä on harmaa, hiljainen, kumara, kalpea. Kaikessa hiljaisuudessa hän tekee työnsä erinomaisesti ja täsmällisesti, mutta asiakkaan kanssa keskustelu ahdistaa, saati nyt myynnillinen tekeminen, joka olisi jo painajaismaista. Näitä... read more →
Olin neljän päivän messureissulla ja olin ostanut koko ajanjakson kattavan parkkikortin pysäköintihalliin. Siinä sitten yhtenä päivänä ulosajaessa en ihan heti kassin pohjalta löytynyt lipuketta. Yritin vihjata paikalle tulleelle vartijalle, että... read more →
Strategia ei ole yksin organisaation johdon harjoitus. Useimmilla strategiatyö tosin tyssää siihen, että se jää johdon omaksi viisaudeksi, vaikka se pitäisi ulottaa koko porukan tehtäväksi. Organisaatiohan ei saavuta tavoitettaan (visio)... read more →
Hymy ei maksa mitään. Hymyn vaikutus sen sijaan on arvokas. Sillä voi kääntää kohtaamansa ihmisen suupielet loppupäiväksi ylöspäin ja synnyttää muutenkin positiivisen vireen toisen arkeen pidemmäksi aikaa. Vastaavasti taas epämiellyttävät kohtaamiset vaikuttavat asenteisiimme ja... read more →
Usein strategiat, ohjeistukset ja muut kirjalliset tuotokset ovat tylsääkin tylsempiä, kapulakielisiä, pitkäsanaisia ja saattavat sisältää päällekkäisyyksiä ja epäselvyyksiä. Strategiaan, siihen liittyviin selvityksiin tai hankekuvauksiin tutustuminen haukotuttaa jo alkumetreillä. Muotisanat hallitsevat... read more →
Onnea Suomi, olet ansainnut miljarditalkoot hyvän työelämän puolesta! Vastaa rehellisesti seuraavaan kysymykseen: Oletko havainnut työyhteisössäsi pelolla johtamista? ”Kyllä” (Hyvä! Olet selvästi kärryillä siitä, mitä ympärilläsi tapahtuu.)”En” (Tsiisus! Kapua kiireesti takaisin... read more →
Yllätytkö, että Tuomas Enbuske laulaa tangoa? Yllätytkö, että pelolla johtaminen maksaa meille suomalaisille miljardeja joka vuosi? Tule näkemään hullunkurisia pelolla johtamisen tilanteita, kuulemaan tarinoita ja laulamaan liikkeelle miljarditalkoot paremman työelämän... read more →
Väitöstutkimus: Kurinalainen johtaminen ja sovittujen asioiden seuraaminen auttaa luottamusta Tuore Itä-Suomen Yliopistossa julkaistava Kirsti Malkamäen väitöstutkimus tuo esille, että tavoitteiden ja sovittujen asioiden seurannalla saadaan luottamusta- sekä sitä kautta myös... read more →
Miten usein sinulle on sattunut niin, että olet istunut kuin tatti kokouksessa, hitosti on käyty asiaa läpi ja tehty suunnitelmia, mutta sitten – kaikki jää puolitiehen? Minulla ainakin on ollut... read more →
Vaalipuheet ja lupaukset on annettu ja tulevat kuntavaltuutetut ovat saaneet tuloksensa. Nyt mitataan se lähteekö valittu porukka vetämään yhtä köyttä ja saadaan aikaan haluttuja muutoksia vai lähteekö kukin vetämään omaan... read more →
Kuuntele linkista Yle Puheen haastattelu jossa Kirsi Salo kertoo roolistaan Pelolla Johtaminen on Perseestä- teatterista. Viisauksia pelon kitekemiestä, innostuksen luomisesta sekä mokien merkityksestä. http://areena.yle.fi/1-4090830
Polvessani on arpi, vatsassani on arpi, mutta niin on sielussanikin. Työpaikkakiusaamisesta puhutaan julkisuudessa nykyään lähes päivittäin, mutta todellisuudessa työpaikkakiusattu jää hyvin usein. ja hyvin äkkiä yksin. Rinnalle ei löydy tukijoita,... read more →
Kuinka voimme parantaa ihmisten intoa tehdä työtään? Vahvistamalla hänen sisäisen motivaation kannalta välttämättömiä perustarpeita: toimintavapautta ja vaikutusmahdollisuuksia, aikaansaamisen tunnetta ja oppimista sekä yhteisöllisyyttä ja työn merkityksellisyyden kokemusta. Jokainen voi omalla... read more →
Great Place to Work® on listannut Suomen parhaat työpaikat jo 15:n kerran. Suomen parhaimmistona isojen yritysten sarjassa oli 900 työntekijän ja 27 hotellin Pohjoismaiden johtava hotelliketju Scandic. ”Työntekijät ovat yrityksen... read more →
Millaiselta tuntuu yritys, jossa on hyvä olla ja hyvä tehdä työtä. Työelämän positiivisen kokemuksen kirjoittana on Katarina Stenmark, joka hämmästelee Ruohonjuuren yrityskulttuuria uuden työntekijän silmin. Täällä ei tarvitse pelätä pelolla johtamista.... read more →
Lempäälän kunta on idearikastamo Vappuna tulee kaksi vuotta täyteen siitä, kun Lempäälä valitsi minut kunnanjohtajaksi. Päätavoitteeksi valtuusto antoi minulle talouden korjaamisen. Tilanne ja tarinat aiemmista korjausyrityksistä kuulostivat huonoilta. Useampi vuosi peräjälkeen... read more →
Kauhuelokuvissa pelko vaanii näkymättömissä. Sen aistii, mutta sitä ei pysty nimeämään. Omituinen vaanija se pelko on työelämässäkin. Kiristävä ja kuristava pirulainen, jota kukaan ei saa noiduttua pois. Ehkäpä siksi, että... read more →
Tsuumataanpa takapihalleni, niin saamme todistaa mielenkiintoisia sattumia palvelun saralla. Törmäsin tässä eräänä päivänä taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaan ja talon huoltomieheen. Ystävällisellä mielellä liikkeellä ollut puheenjohtaja vinkkasi huolekkaasti, että voisi varmaan nimikyltin... read more →
Majoitun pienellä paikkakunnalla pieneen hotelliin. Palvelu ei ihan pelaa. Nurkat ovat nuhjuisia ja sampoopurkit näyttävät huutavan: ”koti säästökampanjalla - viimeisiä viedään”. Hotellihuoneeni nuhjuisuus ja sängyn raosta löytynyt puolikas hedelmäkarkki olivat... read more →
Paljon kohutaan suomalaisesta johtamisesta. Liikaa faktoja, liikaa pelolla johtamista, liian vähän inspiraatiota. Ehdotan enemmän puhetta ja enemmän kysymyksiä. Kysymyksillä saa selville. Halton Oy:n toimitusjohtaja Tarja Takki, joka myös valittu vuoden... read more →
Tuloksia tarvitaan. Jotain on tehtävä. Paremman huomisen tekemiseen ei riitä, että huone maalataan uudelleen. On otettava rälläkkä käteen. Laitettava rakenteita nurin. Uuden luominen voi olla kivuliasta ja viedä maitohapoille, mutta... read more →
Kävimme Viini ja Ruoka 2016 messuilla oppimassa ja maistamassa ”monen kokin soppaa”. Opimme, että patonki ja salami eivät ole ruokaa. Ruokaa ei myöskään ole pizza, pulla, ei oliivit eikä edes... read more →
Poikkesin työmatkallani Vihdin/Nummelan ABC asemalla. Ostan hammasharjan ja teen. Tajusin, että voisin itse asiassa myös tankata autoni. Kovaääninen palveluihminen sanoo, että kortillako haluut maksaa? Joo näin sopis. Vaati kiivassävyisellä äänellä,... read more →
Somen virrassa tulee ajoittain vastaan ruoka-annoskuvia omaan makuuni aivan liikaa. Tai otoksia omasta nassusta ja lemmikistä. Tai profiilikuvien vaihtoja. Mutta antaa sen jatkua, sillä pelkkä hauskanpito, oleilu ja huomionkeruu sosiaalisessa mediassa... read more →
Toimistossamme on ikkunaremontti. Itkeäkö vai nauraa? En ole vielä päättänyt, mutta surkuhupaisia piirteitä hankkeessa kyllä on. Remontista alkoi kantautua epämääräisiä huhuja noin vuosi sitten. Päätös oli kuulemma hallituksessa tehty jo... read more →
Tuoreen tutkimuksen mukaan 98% kuntien henkilökunnasta ei tunne kuntansa strategiaa. Me voimme auttaa. Katso video tästä
Se tärkeä strategia - päivän piristys! Katso video tästä
Suomalaisilla työpaikoilla mokailu ja virheiden tekeminen ei ole suotavaa. Potkut ovat häpeä. Puhumattakaan konkurssista. Elämme kulttuurissa, jossa sen tehneet ovat vaarassa menettää ykkösluokan kansalaisuuteen oikeuttavan jäsenkirjansa. Jos jätetään lääkärit, kirurgit ja... read more →
Löysimme vanhan sähköpostin asiakkaalta, ja tämä naurattaa vieläkin. Tässä mainio esimerkki siitä, miten voi vaivihkaa latistaa innostusta. "Tehtiin täällä muuten firman yritysesittelyä uusiksi ja pääsin perehdytysmielessä mukaan. No, siinä jossain kohtaa... read more →
Kirjoitin aiemmin siitä, miksi strategia on pilalla. Yksinkertaisimmillaan visio on tavoite ja strategia keino päästä sinne. Joku helpossa yhtälössä kuitenkin ontuu. Strategiat yleisesti eivät ole kovin kaksisia ja ne muistetaan tai ymmärretään huonosti.... read more →
Myynti on työlästä tänä päivänä. Uusia asiakkaita on koko ajan vaikeampaa ja vaikeampaa tavoittaa. Puhelimitse ja sähköpostitse on hankalaa ja välillä lähes mahdotonta saada myyjän liideiksi tituleeraamia ihmisiä kiinni. Yhdessä... read more →
Burana –johtaminen? Johtamista lyhyentähtäimen tuloksen saamiseksi. Yrityksissä yritetään ratkaista asioita, mutta käytämmekö oikeita lääkkeitä oikeisiin vaivoihin. Toimimmeko Burana-johtamisen tavoin. Burana-johtaminen pohjautuu ajatukseen, että pyrimme useimmiten poistamaan organisaatiossa ongelman kuten sairaudessa... read more →
Palaava lintuaura bongattu! Kesäinen pääskynenkin on palannut. Kevät ja kesä on täällä? Lintujen lisäksi meidän ihmistenkin tulisi parveilla enemmän. Parveilu on toimintapa, jossa ihmiset esimerkiksi työpaikalla totuttujen tiimien ja ryhmien... read more →
Usein on niin, että sekä henkilökohtaisen kasvun että organisaation kehittymisen esteenä on halvaannuttava tila, jota kutsun jämähtämiseksi. Tunnistatko tilanteen, jossa ennakkoluulot, uuden pelko ja tottumuksen tuottama mukava turvallisuus estävät kasvun,... read more →
Edelläkävijöillä on yksi tunnusmerkki. Niillä on kirkas tavoite. Päämäärän selkeys herättää oivalluksen niissä, jotka tekevät töitä tavoitteen saavuttamisen eteen. Mikäli tavoitetta ei ole tai se on monimutkainen ja siksi vaikea... read more →
Hallituspaikka voi himottaa; tarvitsee kuunnella hetken toimitusjohtajan katsauksia, lyödä nuijalla pöytään ja nostaa hallituspalkkiota. Ei sentään – hallitustyö on paljon muutakin. Mistä sitten hyvä hallitustyö muodostuu? Sujuvassa hallitustyöskentelyssä erityisesti hallituksen ja... read more →
Aloittaessani työharjoittelujaksoani, en tiennyt yhtään mitä odottaa. Pakko myöntää, että vähän jännitti. Kirjoitan siitä, mitä olen eniten oppinut palautteen merkityksestä innostukseen ja innovointiin. Harjoittelussa olen oppinut, että aina saa ehdottaa... read more →
Johtajan tärkein tehtävä on saada alaiset innostumaan! Lähtö lähestyy. Kissconsulting Oy:n osakas ja strategia- johtaja Tuomo Meretniemi, aikoo purjehtia perheineen kuuden vuoden ajan maailman ympäri ja johtaa samalla globaalia digitaalisen... read more →
Ideakulttuuri toteutuu teoilla Ideakulttuuri on nykypäivänä melko polttava aihe, jokaisella työpaikalla, mutta se ei välttämättä synny itsestään. Ideoita tulee ja menee, mutta mikä on se juttu, jolla saadaan ne ideat... read more →
No niin, nyt se on tutkittu ja se mitä ounasteltu, on tilastollisestikin todistettu. Vaikeaa se on. Siis tuo strategian läpivienti. Niin se vaan sitten on, että vain 2 % työntekijöistä... read more →
Yksinkertainen toimii paremmin Jos haukka yrittää napata kahta hiirtä samaan aikaan, se ei saa kumpaakaan kiinni. Yrityksissä yritetään usein kahden, tai pahimmassa tapauksessa kymmenen hiiren tekniikkaa. Suuria muutoksia harvoin kuitenkaan... read more →
Ymmärtääkö kukaan strategiaa oikeasti? Kun kiertelen yrityksissä ja keskustelen johdon ja muun henkilöstön kanssa, päällimmäinen huomio on, että kylläpä asiat usein tehdään monimutkaiseksi. Paperia, powerpointteja, mittareita ja strategisia tavoitteita on... read more →
Mistä menestys syntyy? Mikä on suurin yksittäinen tekijä matkalla menestykseen? Näihin kysymyksiin halutaan usein vastaus, kun pöydän toiselle puolelle saadaan istutettua menestyvän yrityksen johtaja. Samat kysymykset esitetään myös johtajalle, joka... read more →
Peiliin katsomisen alkeiskurssi Uutta ja parempaa syntyy vain silloin, kun tunnistetaan ja tunnustetaan muutoksen tarve. Joskus toki vahingossakin tulee onnistumisia ja uusia innovaatioita, mutta niiden varaan minkään yhtiön on hankalaa... read more →
Joskus haaveilen muuttavani vaikka Havaijille: siellä ihmiset tuntuvat olevan onnellisia, yhteisöllisiä ja vieraanvaraisia. Lisäksi siellä on kaunista. Aidan toisella puolella on ruoho aina vihreämpää. Mutta sitten kuulin Muoniosta. Kuulin, että on... read more →
Yrityksen toiminnan suunta, yhteinen tarina, polku ja tie menestykseen on sitä selkeämpi, kuin on strategia kirkas ja pelkistetty. Miten se sitten kirkastuu? Onko kaikki se valtava työ, jota on tehty konseptikäsikirjoja, manuaaleja, johtamisen... read more →
Luin kirjan nimeltä Pelolla Johtaminen on Perseestä. Virhepäätös, oli ensimmäinen ajatus lukemisen aloitettuani. Masennuin lukemastani. Tämä oli elämäni ensimmäinen kokemus aiheesta, siis masennuksesta. Ihan oikeasti ajattelin, että tästä ei enää... read more →
Helsingin sanomat uutisoi tänään rakennusalan synkästä tammikuusta – työmailla oli poikkeuksellisen paljon kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Vaikka moni alan yrityksistä on tehnyt jo vuosia tiukkaa valistustyötä turvallisuudesta, niin käytännössä vielä esiintyy paljon huolimattomuutta... read more →
Eivät suuret sanat suuta halkaise Juttelin tänään raitilla strategiasta erään yrittäjän kanssa. Hän totesi: -Strategia on hyvin kirkkaana minun korvieni välissä. No hyvä niin, mutta mites se muu porukka? Poikkeuksia... read more →
Käsi ylös, kuka nauttii kehityskeskusteluista? Niiden organisoija; etsien tuskassa viimevuotisia lappuja ja lippuja, täytettyjä viisisivuisia kaavakkeita. Vai niiden kohde; istuen esimiestänsä vastapäätä tuskastuneena ja turhautuneena, pohtien, mitä järkeä tässä on.... read more →
Kasvukäyrä laskee kuin lehmänhäntä, globaalitalous takkuaa, pörssikurssit syöksyvät ja ostajat päättävät jäädä odottelemaan parempia aikoja. Kun vielä huomaa, että oma ala on yleisestikin pahassa laskusuunnassa eikä tunnelin päässä ainakaan vielä... read more →
Esimerkki tosielämästä. Millainen on mielikuvasi yrityksen johtoryhmästä? Minun on tällainen: vähän alle kymmenen henkilöä istuu suuren pöydän ympärillä syömässä hyvää pullaa, joka onkin kokouksen parasta antia. Seinälle on heijastettu kaavioita... read more →
Pelolla johtaminen puhututtaa nyt kovasti. Koska aihe on kovin ajankohtainen ja kiinnostava, se ruokkii myös myyviä otsikoita. Ketäpä ei kiinnostaisi, miten kovaa pitää huutaa, että pallit kutistuvat. Julkisuuteen kantautuvat tarinat... read more →
Elämäni ensimmäinen maraton oli Kolin kansallismaisemissa juostu polkumaraton Vaarojen Maraton, joka sai minut samalla bisnesfilosofiseksi ja väsyneen onnelliseksi. Ylitin omat odotukseni, matkalla ollut ystäväni teki samoin ja kokeneemmat ystävät matkalla... read more →
Jämäkkää johtamista ei pidä sekoittaa pelolla johtamiseen Jämäkkää johtamista ei pidä missään tapauksessa sekoittaa pelolla johtamiseen. Jämäkkä johtaja viestii selkeästi, mitä hän toivoo. Jämäkkä johtaja osallistaa saavuttaakseen yhteisymmärryksen ja sitoutumisen.... read more →
Kuinka monen ihmisen lapsuudesta löytyy ihminen, joka on vaikuttanut lähtemättömästi sinuun, ammatinvalintaasi tai siihen millainen olet? Kuinka moni kohtaaminen on tehnyt sinuun suuren lähettämättömän ja pysyvän vaikutuksen. Riikka, toimittaja ja kirjoittaja... read more →
Iltasanomat otsikoi kymmenvuotiaan pojan kadonneen. Toivotaan, että poika löytyy kunnossa. Uutinen muistutti itseä siitä, kun oma poikani ystävänsä kanssa eksyi kymmenen vuotta sitten Lappiin niinikään kymmenvuotiaina. Muistan kiitollisuudella, kun jo kahdenkymmenen... read more →
Tuottavuus ja kannattavuus riippuvat yritysten muutoskyvystä Miten tuottavuusloikka ja kannattavuushyppy voidaan saada aikaan? Siihen tarvitaan muutama tärkeä mutta loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen asia. Varmista, että strategia on kirkas ja yksinkertainen.... read more →
”Tuottavuuden nousu riippuu yritysten muutoskyvystä. Tärkeintä on se, miten muutokset pystytään työntekijöille kertomaan. Näin pystytään karsimaan pelosta aiheutuvia kustannuksia, ja henkilöstö saadaan toteuttamaan muutoksia innostuneesti ja idearikkaina.” Kauppalehti Lue Kauppalehden... read more →
Kuuntele Yle Puheen keskustelu pelolla johtamisesta. Asialle voidaan tehdä paljonkin; selkeä strategia, palautekulttuuri, avoin viestintä, innostus ja uskallus kyseenalaistaa omaa toimintaa. Mukana Kissconsultingin Maarika Maury ja Jaana Tuomila. Klikkaa alla... read more →
KATSO Huomenta Suomen keskustelu 7.10.2015 Tuomas Enbusken kanssa. Keskustelijoina Kissconsultingin Maarika Maury ja Tuomo Meretniemi "Hyvä johtaja on sellainen, joka lyö nyrkkiä pöytään vai onko?" Tuomas Enbuske Klikkaa alla olevaa kuvaa: SMLXL... read more →
Pelko käy kalliiksi Suomelle. Työilmaapiirillä on ratkaiseva merkitys siihen, uskaltavatko työntekijät ideoida ja kehittää toimintaa. Vain uuden luomisen kautta Suomi lähtee nousuun, ei viilaamalla vanhoja prosesseja, tuotteita ja palveluita. Kaksi... read more →
https://vimeo.com/140334880 Pelolla johtaminen on perseestä -kirja antaa äänen tavallisille työntekijöille, jotka ovat kokeneet pelon ilmapiiriä tai henkilökohtaista pelkoa työpaikalla. Kirja haluaa herättää keskustelua hyvästä johtamisesta ja työhyvinvoinnista. Tositarinoita suomalaisilta... read more →
Pelolla johtaminen puhututtaa nyt ja hyvä niin. Siltä saralta löytyy kirjoa aina pallienkutistajista niihin, joiden mielestä parvekkeelle vieminen on ihan käypä tapa johtaa ihmisiä. Jotkut tapaukset paljastetaan isosti julkisesti ja... read more →
Läsnäolo on pienestä kiinni Työelämä, media, harrastukset ja sosiaalinen media pyörivät mielessä ja teoissa. Teeveetä katsoessakin saattaa ajatus katkeilla, kun mieleen tulee asioita, jotka unohtuivat: sähköpostiviestejä, jotka piti lähettää, raportti... read more →
Kun pelisäännöt ovat selkeät, homma toimii. Ostin lipun Ryan Airilta – lentoyhtiöistä täsmällisimmältä. Yleensä lentämällä matkustaessani yritän aina ujuttaa pari kiloa ylimääristä tavaraa kasseihin, koska olen oppinut, että joustoa useimmiten... read more →
Olen jo vuosia pyrkinyt poistamaan omasta johtamisfilosofiastani sanan esimies ja korvaamaan sen sanalla esimerkki. Minun ajatusmaailmassani jokainen, joka asettuu jonkin asteiseen esimiesrooliin, asettuu ennen kaikkea esimerkin rooliin. Joukkoja ei johdeta... read more →
Strategiaa työntekijöiden kesken kuvaillaan usein kapulakieliseksi, tylsäksi, mitäänsanomattomaksi ja epämääräiseksi. Usein myös turhaksi. Uskon, että strategian ympärillä leijuva usva hälvenisi, jos kaiken maailman termien turhanpäiväiselle viljelylle pantaisiin stoppi. Tärkeää on... read more →
Hartikaisesta vuoden esimies Urani aikana olen tavannut lukuisia esimiehiä ja nähnyt heidän työnsä laadun ja tulokset. Matkalle on osunut huonoja ja välillä sellaisia, joilta koko esimiestitteli pitäisi evätä. On ollut... read more →
Oivalluksia fysioterapeutin luona Hentoinen fysioterapeuttini Tuija väänsi ja painoi jalkaani niin, että vedet valuivat silmistäni. Kiljahtelin tuskissani, mutta pieni ja lempeä fysioterapeuttini vain hymyili ja sanoi, että hienoa, että tuntuu,... read more →
Pakko kyseenalaistaa vanha, ja oikein olan takaa. SMLXL Puhumme jatkuvasta parantamisesta, vannomme kehittämisen nimeen ja päivitämme sunnitelmia kiihtyvällä tahdilla. Tämä pitää sisällään sen harhan, että nykytilanne olisi sellainen, että sitä... read more →
Totta vai tarua? Facebookia selaillessa tulee usein olo, ettei Suomessa saa palvelua puhumattakaan hyvästä palvelusta. Kerromme tarinoita pieleen menneistä asiakaspalvelutilanteista ja tunnemme saavamme kiksejä, kun voimme purkaa pahaa oloa eteenpäin.... read more →
Opi virheistä ja naura niille Olin todistajana oikeudessa. Porissa. Jo toista kertaa. Edelliskerralla käytin matkaan kolme ja puoli tuntia suuntaansa, viisi tuntia odotellessa ja viisitoista minuuttia siihen, kun kerrottiin, että... read more →
Katselen muodostelmaluistelua. Kaunista ja huikeaa. Yksityiskohdilla on väliä: tytöillä oli jokaista ripseä ja pikkusormen päätä myöten kaikki kohdallaan. Pisteitä saa tai menettää luistelun lisäksi asuista, musiikista ja koreografiasta ja pikkurillien asennosta.... read more →
Systemaattisella työllä tulosta Myynti oli virallisesti ollut yhtenä monista yrityksemme strategisista painopisteistä jo vuosia. Silti aktiivinen myynti usein unohtui muun ”kiireen” jalkoihin. Vikaa ei löydetty, koska myynnin lukuihin oli mahdoton... read more →
Leuanvetoja Olin elämässäni urheillut paljon. Käsivoimani olivat hyvät ja hauikseni ylpeydenaiheeni mutta yksi rajoite minulla oli. Naiset eivät vedä leukoja. Mahdotonta mikä mahdotonta, ainakin minulle. Luulossa vierähti useampikin kymmenvuotinen. Sitten... read more →
Siis näinkin voi käydä. Lehtiä tyrkyttävä puhelinkaupustelija soittaa. Vastaat pahaa aavistamatta puhelimeen ja joudut tekemään pikavauhtia torjunta- ja perääntymissuunnitelman, ettet vahingossa sitoudu loppuiäksesi tilaamaan lehteä, jota inhoat. Mutta usko tai... read more →
Vain tekemällä toisin voi voittaa Yrityksissä on aina puhuttu jatkuvan parantamisen kulttuurista. Asioiden tekeminen paremmin kuin ennen pitää kuitenkin sisällään kavalan ansan. Kun puhumme parantamisesta, vertaamme usein itseämme omiin menneisiin... read more →
Olemme nousseet kolmen idean vuositahdista kolmensadan idean vuositahtiin. Meillä oli ollut pitkään olemassa systemaattinen aloitemalli, jolla henkilökunta on voinut antaa palautetta ja ideoita ja tätä tukemaan oli luotu palkkiojärjestelmä. Tosiasia... read more →
Toimivalla palautekulttuurilla motivaatio kattoon! Useimpien suomalaisten yritysten elämä on palauteköyhää. Palautetta saadaan ja annetaan varsin niukasti. Hyvää ei ole kulttuurissamme tapana suitsuttaa, eikä toisten asioihin ei ole tapana puutua. Korjaavaa... read more →
Suomesta on tulossa Etelä-Afrikka Näköalattomuus, joka suurta osaa yhteiskunnastamme vaivaa on häkellyttävää. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Suomella ei mene hyvin ja nousuun vaaditaan radikaaleja toimia. Samaan aikaan yhteiskunnallinen... read more →
Kuinka luodaan kukoistava ideakulttuuri Hyvät ideat ja uudet kehitysehdotukset tuppaavat jäämään puolitiehen - jos pääsevät edes sinne asti. Syyt ovat joka paikassa erilaisia. Toisaalta suomalaiset ovat kuuluisia innovointi kyvystään: olemme... read more →
Asiantuntijasta vaikuttajaksi -seminaari 10.11.2014 Katso video tästä Tuomo Meretniemi puhuja on Kissconsulting Oy:n strategiajohtaja, joka näkee verkon ja sosiaalisen median huikeana vaikuttamisen kanavana.
Unelmia, päätöksiä ja tekoja Kaikki suuret, merkitykselliset ja maailmaa muuttavat teot ovat alkaneet suuresta visiosta. Rohkeiden visioiden maalaajia pidetään monesti hieman kummallisina ja suuruudenhulluina. Usein he myös ovat hieman kummallisia... read more →
Miksi johtajan pitää olla aktiivinen verkossa? Totuus on se, että valtaosa yrityksista ja yritysten johtajista ei ole kovin kiinnostavia. Ei varsinkaan silloin, kun he puhuvat johtamansa yrityksen asioista. Johtaja, joka... read more →
Strategia on koko yrityksen jokapäiväinen navigaattori Mietin navigaattoria. Joskus muinoin otin mieluummin puhelinluettelon kartan mukaani suuntaa etsiessä. Nyt navigaattori neuvoo minut helposti ja vaivattomasti perille. Vaikka hiukan ottaisin harha-askelia, ohjaa... read more →
Voiko yt -prosessi olla kukoistuksen alku? Suomessa on käynnissä suuri määrä yt-neuvotteluja niin yksityisellä kuin julkisellakin taholla. Epävarmuus ja pelko ovat yhteisiä tunteita kaikkien näiden neuvottelujen piirissä olevilla henkilöillä. Kirjainyhdistelmä... read more →
Olemmeko unohtaneet positiivisen uteliaisuuden? Suuri osa yritysten tehottomuudesta johtuu yksinkertaisesti siitä, että työntekijät ja organisaatioiden eri osat eivät tiedä mitä toiset tekevät. Yritys on elävä organismi, jonka ohjausmekanismi toimii samaan... read more →