Iltasanomat otsikoi kymmenvuotiaan pojan kadonneen. Toivotaan, että poika löytyy kunnossa. Uutinen muistutti itseä siitä, kun oma poikani ystävänsä kanssa eksyi kymmenen vuotta sitten Lappiin niinikään kymmenvuotiaina.
Muistan kiitollisuudella, kun jo kahdenkymmenen minuutin kuluttua ilmoituksesta kaksikymmentä ihmistä haravoi Noitatunturin maastoa. Viranomaiset ottivat asian vakavasti heti ensimmäisestä ilmoituksesta, rajavartioston helikopteri hälyytettiin heti, koska löytämättömyyden seuraukset olisivat olleet traagiset. Levollinen mieli, että asiaan tartuttiin ja viestintä pelasi ja kaikki tilanteen käänteet infottiin itse vielä metsässä vaeltaville vanhemmille.
Sitten tuli pitkä hiljaisuus, pimeys alkoi laskeutua ja huoli alkoi nousta. Miksei kuulu mitään? Kuulen, että helikopteri palaa. Nyt olin todella huolissani. On vain kaksi vaihtoehtoa, nousi huolestuneen äidin mielessä. Joko poikia ei ole löytynyt, tai ovat löytyneet raatona eivätkä halua kertoa uutista puhelimitse.
Kaikeksi helpotukseksi helikopterissa istui pelästyksen ja seikkailun läpikäyneet pojat, mustikkaisilla naamoilla. Reklamaatioita ei kiitolliselta äideiltä tullut, helpotuksen hetkellä, mutta vieläkin joskus ihmettelen, että miksi informaation antaminen loppui, siinä kohdassa kun pojat oli spotattu helikopterista. Eli pojat oli nähty vuorella, josta he joutuivat kävelemään tunturilla ylöspäin sopivalle laskeutumispaikalle, nousivat helikopteriin, lensivät kohti ”kotia” ja helikopteri laskeutui. Operaatio kesti useamman tunnin mutta missään, vaiheessa ei kukaan ilmoittanut positiivisia uutisia huolestuneille äideille.
Opittavaa:
Opittavaa tästä työhönkin ja muihin elämän tilanteisiin. Joskus muistamme infota poikkeukset, kriisit ja muutokset, mutta muistammeko kertoa, että hyvin menee, asia tuli korjattu, kaikki on hyvin ja asiat ovat ratkenneet. Myös niistä pitää muistaa viestiä, jotta turha huolestuminen ja pelko voidaan välttää.
Oli poikien puheetkin viisaita kokemuksen jälkeen. Edellisen viikon huoli ja harmi uupuvasta tietokoneohjelmasta ja muista haluamisen aiheista oli muuttunut kiitollisuudeksi ja ymmärrykseksi, siitä että paljon ei loppujen lopuksi tarvita: onko katto pään päällä, ruokaa, rakkaita ja sitten niitä upeita ihmisiä, jotka vapaa-ehtoisesti tekevät työtä, ettei tilanne olisi kääntynyt pahaksi.
Maarika Maury
Kirjoittaja on Kissconsulting toimitusjohtaja, joka muistuttaa pyyteettömästä auttamisesta, elämän tärkeysjärjestyksestä ja viestinnän merkityksestä niin kriisi kuin positiivisissa tilanteissa. Ja on kiitollinen kaikille niille, jotka auttoivat silloin ja jotka auttavat nyt.
