
Kauhuelokuvissa pelko vaanii näkymättömissä. Sen aistii, mutta sitä ei pysty nimeämään. Omituinen vaanija se pelko on työelämässäkin. Kiristävä ja kuristava pirulainen, jota kukaan ei saa noiduttua pois. Ehkäpä siksi, että se on usein muuttanut pysyvästi rakenteisiin. Moni, jonka kanssa olen pelosta puhunut (monella tarkoitanmme työntekijöitä, esimiehiä sekä johtoa alalla kuin alalla), ovat kertoneet pelon olevan jokapäiväistä. Se on muodoton ja siihen on vaikea tarttua, mutta jos ei siitä saada tiukalla niskapersotteella ovesta ulos, on vaikea kuvitella mitään talousnousuja, tuloshyppyjä tai kasvuloikkia.
Pelko luuraa monessa paikassa, eri tasoilla, abstraktissa ja konkreettisessa: Kun talous takkuaa, pelätään kenkää. Muutos muutoksen perään lisää ahdistusta uuden oppimisesta, tulevasta, omasta paikasta ja suunnasta. Yritysten strategiat ovat varsinaisia pelkopesäkkeitä. Niissä ei tingitä tuumaakaan tavoitteista, vaan aina vain laajennetaan ja kovennetaan. Kaikki pitäisi saavuttaa nopeasti, tehdä vasemmalla ja oikealla kädellä eri asioita ja ylittää itsensä harva se päivä. Seuraa stressi, joka heijastuu välien kiristymiseen, väsymiseen ja kiukutteluun. Pomot ovat paineessa, tulosvastuita tuijottaessa unohtuu innostaminen ja inspiroiminen nopeasti. Usein itse asiassa ensimmäisenä.
Mykkä suomalainen on erinomainen pelottelija. Suusta ei lopsahda lauseen puolikastakaan, mutta silmät muljahtelevat, ja kehonkieli kertoo. Kokouksissa tuhahdellaan uudet ideat lyttyyn ennen kuin ne on kunnolla saatu edes ihmisten ilmoille. Suomalainen häpeä- ja suorituskeskeinen kulttuuri lietsoo pelkotiloja muutenkin: entä jos mokaan, nolaan itseni, sanon jotain tyhmää, osoitan tietämättömyyteni tai tulen tyrmätyksi? Muistavatko lapsen lapsenikin vielä, että se oli se meidän mummo, joka puhui itsensä pussiin ja naurettiin neukkarista ulos.
Pelko lymyilee mielellään myös myyntipuolella. Suomalaisethan ovat itsekin havahtuneet osaamattomuuteensa myynnissä. Tuote ei myy itse itseään; se on varmaan jo uskallettu myöntää. Myynti on riskiä hommaa ja siinä tulee kerran jos toisen takapakkia. Mitä siitä tulee, jos aletaan pelätä ja hautoa jokaista kämmiä vuosikaudet? Entä jos sama asenne vallitsisi parisuhdemarkkinoilla? Jos kerran saat rukkaset, se on siinä sitten se. Ei auta kuin ruveta erakoksi ja muuttaa luolaan.
Kun pelosta halutaan eroon, tarvitaan jämerää asennetta ja käärittyjä hihoja. Liikkeelle voidaan lähteä tähän tapaan:
Tärkeintä on ottaa asia puheeksi ja uskaltaa tunnustaa ja tunnistaa asia. Usein ensi askel voi olla ulkopuolisen tarkka katse, solmuja avaava keskustelu, oikeanlainen kirja tai muu aihetta lähestyvä avaus.Suunnan selvittäminen tekee ihmeitä. Kriittinen silmäys strategiaan ja tärkeiden tavoitteiden kirkastus voi viedä todella pitkälle, jos pelon taustalla on epävarmuus teoista ja tavoitteista. Kun löydetään tärkeät kehityskohteet, into muutokseenkin paranee. Muutokseen on helppo samastua ja innostua, kun ymmärretään, mitä sillä saavutetaan.Innostus ja inspiraatio on pelon vastakohta. Kehuminen ja kannustus ajavat pelkoa pakosalle tehokkaasti.Pelko ei ole ainoastaan johtamiskysymys, vaan pelkoa viljellään myös muilla organisaatiotasoilla. Siihen voi auttaa jo pieni oppimäärä erilaisuuden ymmärtämistä. Lisäksi kannattaa ottaa vakavasti oma vaikutus ilmapiiriin. Yksinkertainen kysymys voi avata uusia näköaloja: olenko minä se, joka tuo valon huoneeseen vai se joka sen sieltä vie?Joskus tarvitaan sitä kuuluisaa itsetuntemusta. Omia asenteita tutkimalla voi pelolle löytyä mitä omituisimpia syitä ja syyvyyhtejä. Virheiden salliminen ja hellempi asenne itseä kohtaan lisää usein iloa ja tyytyväisyyttä koko omaan elämään. Uskallus toimia, tarttua, puuttua, pysäyttää ja viedä eteenpäin. Omaa uskallusta kehittämällä tullaan rohkeammiksi ja varmemmiksi – kaikki elämän osa-alueet hyötyvät.
Jaana Tuomila, Maarika Maury ja Tuomo Meretniemi: Kirjoittajat ovat kirjoittaneet kirjan Pelolla johtaminen on perseestä ja ovat Kissconsulting oy:n johtoryhmäläisiä. Pelko usein pistetään pimentoon mutta se ei kannata.
Pelolla johtaminen on perseeestä kirja on myös nyt dramatisoitu teatteriksi, seuraava näytös on ensi-24.3.2017 kello 19 Apollo Live Clubilla. Lippuja ja kirjoja Tiketistä ja alta olevasta linkista.
Comments are closed.