Kuinka monen ihmisen lapsuudesta löytyy ihminen, joka on vaikuttanut lähtemättömästi sinuun, ammatinvalintaasi tai siihen millainen olet? Kuinka moni kohtaaminen on tehnyt sinuun suuren lähettämättömän ja pysyvän vaikutuksen. Riikka, toimittaja ja kirjoittaja ammatiltaan kyselee ystäviltään, fb:ssä onko heillä ollut merkittäviä ammattiin vaikuttaneita hahmoja lapsuudessaan.
”Itähelsinkiläisellä Myllypuron ala-asteella ekaluokan opettajani Paula oli armoitettu tarinankertoja, joka piirsi punaisella tussilla pieniä ruusuja tarinantynkieni marginaaleihin kannustukseksi. Kun vaihdoin 9-vuotiaana koulua, kirjoittelin Paulalle kirjeitä, ja hän vastasi niihin aina. Muutaman kerran hän pyysi minut kotiinsa kylään lukemaan ääneen ainevihkoon raapustamiani stooreja. Se oli jännittävää, samoin kuin vehnänorasmehu, jota Paula elävän ruuan ystävänä aina tarjoili. Sitten Paulalta tuli kirje, jossa hän kertoi ostaneensa peruukin; kemoterapia oli vienyt hiukset. Myöhemmin näin Paulan kuolinilmoituksen lehdessä. Tänään työmeiliini ilmestyi tiedote, jonka lähettäjällä oli sama harvinainen sukunimi kuin Paulalla (ja muistin Paulan usein puhuneen tyttärestään, jolla oli sama etunimi kuin meilin lähettäjällä). ”Olen aika varma, että tunsin äitisi”, vastasin tiedotteeseen.”
Minä sain tuon edellämainitun viestin Riikalta, joka kirja-asian lomassa uskalsi kysyä henkilökohtaista asiaa, äidistäni. Tämä viesti yllätti, ilahdutti, itketti, nauratti, opetti ja kosketti. Pitkään ja pysyvästi.
”Onkohan äitisi edesmennyt Paula Vaarna-Maury? Hän oli ekan ja tokan luokan opettajani itähelsinkiläisellä Myllypuron ala-asteella vuosina 1988-1989. Muistan Paulan puhuneen Maarika-tyttärestään. Kysyn asiaa siksi, että Paula oli minulle tavattoman tärkeä henkilö: olin jo silloin koulun aloittaessani pikkutyttönä tosi innostunut kirjoittamisesta ja Paula antoi minulle mahtavaa kannustusta siinä hommassa. Vaihdoin koulua 9-vuotiaana, mutta olin Paulan kanssa kirjeenvaihdossa (!) muutaman seuraavan vuoden ajan, raportoin raportoin hänelle kuulumisiani ja hän kirjoitti minulle omasta arjestaan sekä myöhemmin sairastumisestaan. Minulla on edelleen Paulalta saamani kirjeet tallella. Kirjoittamisesta tuli sittemmin ammattini. Paula on usein mielessäni, ja siksi halusin tämän kertoa.
Tapasin Riikan ja sain kuulla lisää ja lukea noita kaksikymmentäviisi vuotta matkassa mukana pysyneitä kirjeitä ja kuulla tarinoita äidistäni.
Ilahduin erityisesti punaisista ruusuista, joskin itse muistin saaneeni myös punakynällä kirjoitusvirheistä korjatut kirjeeni takaisin Amerikan matkaltani. Kannustus, välittäminen, läsnäolo, kiinnostus, aitous, kiinnostus rehellisyys ovat niitä syviä jälkiä, joita ekan luokan opettaja oli jättänyt jälkeensä.
Tämä kokemus on saanut minut pohdiskelemaan elämän ja työn ja tekojemme merkityksellisyyttä. Pienetkin asiat merkitsevät, hyvässä ja pahassa. Emmekä aina edes tajua mitä ihmiset meistä muistelevat. Suusta livahtaa asioita, jotka voivat jäädä muistiimme pitkään. Itse sen, että jumppamaikkamme tokalla luokalla urheilutunnin jälkeen sanoi, että vaikka olet pitkä sinusta ei kyllä koripalloilijaa tulisi. Sitkeästi päätin olla koripalloilija mutta moni on lopettanut laulamisen ”sen” ensimmäisen laulukoneen jälkeen. Muistan myös opiskeluaikoina opiskelukaverin kannustuksen, että olipa sinulla hyvä esitelmä. Muistan pomon, joka antoi kokeilla vaikeita asioita, ja näki onnistumisen potentiaalin. Isän, joka on sitkeästi matematiikan kykyihin. Opettajaa, kannusti maalaamaan. Asiakkaan, joka teki vaikutuksen positiivisuudellaan.
Työssä pomona, alaisena, työkavereina, kotona, äitinä, isänä, siskona, veljenä, lapsena, tätinä, kummina, ystävänä, vieraana tai satunnaisena kohtaamisena. Voimmeko me olla jollekin (tai useammalle) ilo, valo, kannustus, rohkaisu, ohjastus, opastus.
Kaikki työt ja roolit ovat merkityksekkäitä, kun toimimme niissä viisaudella. Ole se, jota joku voi kahdenkymmen viiden vuoden jälkeen muistella.
Yön nukuttuani mietin asiaa toisestakin näkökulmasta. Miten minä itse muistelen asioita. Muistelenko mieluummin sitä, että äiti antoi kirjeeseen punakynää vai sitä, että hän kannusti minua taideharrastuksissa. Muistelenko pomon ärähdystä vai sitä milloin hän sanoi että suorituksesi oli upea.
Äiti halusi, että hänen hautakirjoitukseensa kirjoitetaan, että me elämme niin pitkään kuin joku muistaa meidät. Tänään tiedän, että hän teki työtään merkityksekkäästi ja muistijäljen jättäneenä. Riikka omalta osaltaan kertoessaan kokemuksestaan sai minut muistamaan tärkeitä asioita, varmasti pitkään.
Maarika Maury
Kirjoittaja on itähelsinkiläisen opettajan tytär, Kissconsultig toimitusjohtaja, yksi pelolla johtaminen on perseestä kirjan kirjoittajista ja uskoo merkitykselliseen työhön ja elämään ja ihmisten valtaisaan potentiaaliin, joka on houkuteltavissa esille. Tuo oppilas ja valontuoja, oli Riikka Haikarainen, HS-toimittaja, kohta äiti itsekin.
Comments are closed.