Toteutetaan yhdessä

Toteutetaan yhdessä Miljarditalkoot!

Mikä ihmeen MILJARDITALKOOT? Pelolla johtaminen ja kiireen haitat maksavat meille suomalaisille miljardeja joka vuosi. Sille asialle pitää tehdä jotain – ihan jokaisen.

Lähetämme liikkeelle haasteen kaikille Suomen työpaikoille: Tehdään tekoja, jotka hälventävät pelkoa ja lisäävät iloa. Kitketään hoppu pois työpaikoilta ja tuodaan ilo tilalle.

Kerro meille, millainen teko sinun työpaikallasi olisi tärkein? Julkistetaan tarinoita onnistumisista esimerkeiksi muillekin. Yksi ihminen ja yksi työpaikka kerrallaan saadaan aikaan miljardien kokoinen muutos. Ilmoittaudu miljarditalkoisiin!​

Miljarditalkoot lähtivät liikkeelle SuomiAreenalla 13.7.2017. Tänä vuonna SuomiAreenalla tartutaan turhan hopun harmeihin ja kustannuksiin. Tule Eetunaukion lavalle perjantaina 20.7.2018 klo 10.00-11.00, Itäpuisto. Pori.

Siellä hypätään uuteen hyvinvointia tuottavaan aikaan, nähdään näytelmäpätkiä kiireestä sekä mielenkiintoinen paneelikeskustelu, jossa aiheesta keskustelevat Tuomas Enbusken johdolla mm. yritysjohtaja, entinen pääministeri Esko Aho, aivotutkija Minna Huotilainen, Kissconsultingin toimitusjohtaja ja Hoppu on hanurista -kirjan kirjoittaja Maarika Maury, yritysvalmentaja Juha Valkamo sekä yhdysvaltalainen diplomaatti, entinen Suomen-suurlähettiläs Bruce Oreck.

Hoppu-näytelmistä vastaavat ohjaaja Hannu Kahakorpi sekä ohjaaja-näyttelijä Mikko Kivinen. Musiikista huolehtivat Vesa Formunen ja Nakkilan Seudun Harmonikat ry.

Lisätietoa:
Maarika Maury, 050-5900412, maarika@kissconsulting.fi
Jaana Tuomila, 0440-633336, jaana tuomila@kissconsulting.fi