Olin bensa-asemalla. Tankki aivan tyhjillään ja tankata olisi pitänyt. Mukana oli vain tukku seteleitä mutta ei pankkikorttia. Kyseisellä tankkiasemalla ei setelillä voinutkaan maksaa. Kysyin toiselta tankkaamassa olevalta ihmiseltä, että voisiko hän ystävällismielisesti tankata minulle 50 euron edestä ja antaisin hänelle heti käteen 50 euron setelin. Tämä ei käynyt.
Tässä toisella viikolla oli taasen käynyt niin kehvelisti, että minulta varastettiin tietokone, lompsa ja käteinen. (Tämä farssi on sitten ihan oma tarinansa.) Kotihyllyltä löytyi kaksi luottokorttia, joissa oli pikamaksu viiteenkymppiin asti ja tarvittaessa henkkarin kanssa sitten enemmän.
Menin ostamaan terassinteko talkooporukalle iltasyömistä. Syystä tai toisesta juuri silloin ei lähimaksu toiminut eikä sitten henkilöllisyystodituskaan kelvannut kyseisessä kaupassa. Alistuneena ja vihaisena olin jo poistumassa kaupasta, kun takanani oleva mieshenkilö huhuili perään, että hän voi maksaa laskun.
“Ei, et sinä voi sitä maksaa, kun en pysty nostamaan käteistä, enkä tililtä pysty maksamaan kun pankin verkkotunnuksetkin olivat kadonneet lompakosta”, panikoin. “ Ei se mitään, minuakin on autettu, niin minä puolestani autan sinua nyt”, totesi mies ystävällisesti. Aikamme väittelimme, että onko tämä mahdollista, mutta mies oli itsepintainen ja maksoi ostokseni. No, vaihdoimme me sitten tilinumerot, jotta myöhemmin pystyisin hoitamaan ostokseni takaisin. Ei kiirettä eikä hätää edes unohdatko maksaa.
“Auta sinä sitten vuorostasi jota kuta toista”, hän vain totesi.
Laitetaan siis hyvä kiertämään. Nyt kun valoisat päivät alkavat pimetä, ollaan valo toinen toisillemme ja autetaan aina, kun mahdollista.
Maarika Maury. Kirjoittaja on Kissconsulting toimitusjohtaja ja kirjailija.
