JOHTAJASTA ERÄOPPAAKSI – erään ERÄNIILON TARINA
Juha Valkamo
Mitä irtoaa kiireiselle luonnon rauhasta ja puulusikoiden nykertämisestä? Tein pitkän, yli 25 vuoden uran erilaisissa johtotehtävissä elintarvike- ja ravintolabisneksissä. Tuo elämäni parhain ja paskin aika päättyi 2010-luvun alkuun. Jouduin pakosta pysähtymään. Noista hetkistä alkaa olla jo aikaa; olen tehnyt tuon jälkeen valmentajan hommia, kunnes noin vuosi sitten tajusin, että jotain tästä puuttuu.
Nyt valmentajan työssä olen huomannut, että ryhmän valmentamisessa on parasta kuljettaa väki henkisesti ja fyysisesti ympäristöön, jossa porukka irtoaa pois arjen tutuilta kulmilta. Kokoushuoneet ja erilaiset neukkarit ovat helvetin tylsiä. Inspiroidun itse ulkoilmasta ja luonnosta. Toki kiireisen urani aikana tämä yhteys on katkeillut ja ohentui jossain vaiheessa lähes olemattomiin. Voiko tällaisen yhteyden vielä kytkeä päälle vai myöhästyinkö jo?
Rohkaistuin vuosi sitten, hain ja onnistuin pääsemään luonto- ja eräopaskouluun. Olen osa motivoitunutta ja kovin erilaisista lähtökohdista alalle tullutta väkeä, joka on nyt viisi kuukautta opetellut omaa luonto- ja eräsuhdetta uudelleen. Pari ensimmäistä vaellusta meni sekä fyysisiä että henkisiä hiertymiä hoitaessa, mutta ryhmän kyvyt ja omani ovat kehittyneet valtavasti.
Kömpelyys luonnossa liikkumisessa ja ihan vaan olemisessa ilman sitä surullisen kuuluisaa suorittamista oli oikeasti tuskastuttavaa ja paljastavaa. Rinkan pakkaaminen, trangian käyttö, suunnistaminen, tulen sytytys, varusteiden valinta ja kuivana pitäminen, pukeutumiskerrosten lukumäärän arvaaminen, valinta pastan ja proteiinin välillä, toiminta vaellustauoilla – kaikki tuo on hioutunut vähän kerrallaan. Siis vähän. Luonto on meille monelle mörkö: otsalampun valossa tämän syksyn sateissa suunnistaneena hakkuuaukioiden ja kansallispuistojen maisemissa, se tuntuu hankalalta, jopa vaaralliselta.
Apu tähän on ollut se, että kavereillani on ollut yhtä hankalaa. Meissä jokaisessa suomalaisessahan kuitenkin asuu pieni piilevä eräniilo, joka haluaa selvitä luontosuhteen asettamista haasteista. Eräniilous on tosin kovin syvällä tai lähes karissut pois edellisten sukupolvien mukana ja on vaatinut kovasti rohkaisua, jotta se tulisi takaisin osaksi minua, stadin kundia.
Kun luonto on hiljaa kaunis, järven pinta rasvatyyni, kanootti kulkee äänettömästi melanveto kerrallaan, kirkastuu ajatus ja pysähdyn: tämä hetki on ainutlaatuinen. Osaanko nauttia tästä, onko haettava seuraavaa kokemusta, mitä kokemusta ahmin seuraavaksi? Syksyn vaelluksissa tuli todistettua, että ryhmänä näiden asioiden kokeminen ja sisäänhengittäminen voimistaa vielä tätä säväyttävää tunnetta. Kun ryhmämme antautuu tällä tavoin luonnon vietäväksi, ovat ne hetket upeita ja syntyy jälkeenpäin ihan kylmiä väreitä palattaessa samoihin tunnelmiin.
Luonnon kanssa saa siis olla positiivisesti varuillaan. Luontokokemus on parasta, kun se syntyy ilman suorittamista. Parhaimmillaan se on, kun sen kytkee ryhmän yhteiseen tekemiseen ja ajatukseen. Nyt muutamaa kokemusta rikkaampana huomaan, että asia kuin asia lutviutuu luonnon helmassa. Kannattaa kokea tämä itse, mutta ryhmässä saat siitä vielä enemmän irti. Torronsuolla nuotiolla nokipannukahvien ja tikkupullan kanssa voit jo aloittaa.
Juha Valkamo, entinen yritysjohtaja nykyinen eräniilo ja valmentaja, Kissconsulting Oy
Kirjoitus on osa Kissconsultingin Hoppu on hanurista -kirjoitussarjaa. Lue sen edellinen osa. Siellä olevista linkeistä voit myös varata paikkasi Kiireen kitkentä -seminaariin tai ennakkotilata pian julkaistavan kirjan Hoppu on hanurista (Kisspublishing).
Juhan voi kutsua henkilökohtaiseen mentorointiin, jossa hän jakaa sinulle tai ryhmällesi näitä kokemuksiaan lisää. Juha järjestää myös valmennuksellisia eräretkiä.
Comments are closed.